JOULUKUU 08 |
||||||||||||||||||||||
Mun unirytmi on PÄÄLAELLAAN. Täysin TUHOTTU. Mä nyt oon muutenkin ollut aina varsin herkkä sijoittamaan hereilläoloni yön tunneille ja nukkumaan yli puolenpäivän, mut tää mitä Toni on mulle tehnyt on jo ihan naurettavaa. En muista koska oisin viimeksi nähnyt auringon kunnolla! Eilenkin (tai no, tänään?) käytiin Tonin kanssa vetämässä spontaanit aamukuuden mätöt ABC:llä ja tultiin sit tänne koisimaan täysine mahoinemme. Kävin toki tekemässä parin tunnin tokkuraisen SQL-tentin siinä kesken, ehh, yöunieni, mut ehin vielä kömpimään takaisin kainaloon ja nukahtamaan uudelleen ennen kun dude lähti. Varsinaisesti heräsin tossa puoli tuntia sitten. Way to go, ei vittu, en mä muuta tähän kykene toteamaan.
Q: Kuinka säälittävää on istua vierekkäin, molemmat omilla koneillaan ja hoitaa kommunikointi mesen kautta? A: Riippuu asiayhteydestä. Tässä tilanteessa vain aavistuksen huvittavaa (kun piti roudaa kone Tonille kun en saanut WoWii toimiin meillä...). Ehkä meen nukkuun ja jätän sen kommunikoimaan keskenään.
Kun mä heräsin tähän maanantaihin, mä luulin että tästä tulis ihan normaali päivä ja että mun elämä jatkuis niillä samoilla turvallisilla raitellaan millä se on ennenkin jatkunut. Miten olisinkaan voinut arvata, että revittyäni Tonin ylös Jannen sohvalta vilpittömänä päämääränäni pipo-ostokset ja Wilsonin hampurilaiset olisi laukkuuni vain parin tunnin kuluttua päätyvä niinkin tuikitarpeellisen materian kuin Pirates Of The Caribbean: At World's End sekä Die Hard -elokuvan kyljessä salakavalasti tuo hartaasti vältelty WoW. Kiitti, Toni. Saanen heittää hyvästit elämälleni. Nyt lanitetaan Tonin kanssa meillä ja koitetaan epätoivoisesti saada peliä skulaamaan. Mikään ei oo ollut näin vaikeaa, ei ikinä! Ensin patchaaminen oli työn ja tuskan takana, ja nyt kun koko peli on viimein mun koneella ei se suostu loggaamaan. Oon kuitenki pelannut tällä ihan samalla koneella WoWia joskus vuosi sitten, et ei täs nyt pitäisi olla mitään ihmeellistä. Maailma on mun wowittamista vastaan. Ehkä maailma on oikeassa? Sit vielä, alettiin seukkaan Tonin kaa itsenäisyyspäivänä Jussin linnan juhlien hengessä järjestämien kekkerien päätteeksi. Eiks oo ihkuu hei. Lyökää mua, oon liian jaffana.
Oon saanut kuulla ihan uskomattoman paljon piruilua kerrottuani perjantaisesta Infernosta Mäkkäriin päättyneestä suunnistusretkestäni, joka kulminoitui kahteen hyvällä ruokahalulla nautittuun Big Mac -ateriaan. Mun mielestä siinä ei oo mitään outoa! Kaikki viinaan liittyvä, niin krapula- kuin humalanälkäkin, on pohjatonta! Syöminen nyt muutenkin on maailman paras asia. Omnom. Fiilikset oli kyllä miinuksen puolella lauantaina, kun ois pitänyt jo intoilla illan talliporukan pikkujouluista. Tarvoin vaan ihan helvetin surkeana Tampereen harmaassa aamussa junalle ja istuin nöyränä takaisin kotikonnuille. Elämä palasi vasta, kun äiti antoi mulle uuden värin päähän ja ruokaa kupuun. Kiitti äiti, oot paras. Toni nakkeli mut Pojanluomalle kun mua auliisti oli tukan rastoittamisesta kerran lupautunut kyyditsemään, ja vahingonilo mun huonosta hapesta oli ilmeistä. Suin itseni nätiksi, nurisin lähtöä, kiskoin mekon päälleni ja kirosin sukkahousuja ja niitä kahta Big Macia kun hengittäminen oli vaikeaa. Mitäs liioittelin. Kuten aina, oli ennakkoluuloinen marina täysin turhaa, sillä pikkujoulut olivat vaan varsin onnistunut kokonaisuus. Safka oli ihan älyttömän hyvää, jutut oli hauskoja ja tyyppejä oli kiva nähä tallin ulkopuolellakin ilman niitä pipoja ja heiniä. Riitta pakotti mut laulamaan karaokea, mikä oli äärimmäisen ainutkertainen tapahtuma mun elämässä. Tulkitsin Jonna Tervomaan Rakkauden Haudalla ja olin onnellinen siitä etten ota itseäni kovin tosissani. Ilta (vanavesi) on vienyt mut myöhemmin vielä Onnelaan, josta kuljettajani mut nouti jo puolenyön jälkeen Jannen kämpille punkkaamaan illan lähdettyä nk. rasasta. Serkukset vittuilivat mun olotilalle mut hei, zombina on hyvä olla toisinaan. Nyt ei taas huvita hetkeen. Humalaiset ihmiset aiheuttaa inhontunteen. Hyvä.
|
||||||||||||||||||||||
| → kurja.org/bleog |