ELOKUU 08
| 310808 |
sunnuntai 23:41 |
 Interpol - Pioneer To The Falls |
Ei hittooooo! Tänään on kesän viimeinen päivä ja taidan ihan tosissani joutua masentumaan tän johdosta. Vietettiin hyvin tavanomainen sunnuntai porukalla lojuen ympäriisä: ensin toipumista Jussilla ja lopulta huonoa leffaa ja Big Brotheriin tympääntymistä Joupissa. Huomenna palaan kouluun jossa en todellakaan halua olla ja pohdin miksen tee asialle tarpeeksi. Töihinkin pitäis soittaa! Elämästään pitäis ottaa vastuu! Hammaslääkärille pitäis saada aika! Tuleva arki on ihan valtava, mikä neuvoksi?
Lisäksi mua vaivaa tämä kesän lopettanut puolitoistaviikkoinen, josta en oo mitekään ehtinyt riipimään tänne mitään kun kotona oon tosiaan ehtinyt käymään vain kääntymässä yhden yön verran. Aloitan tän romaanin nyt, oon ehkä ens viikolla valmis, sit leikitään että kirjoitin tän kokonaan tänä iltana. Jes. Niin paljon kerrottavaa taas! 5 päivän Norja, sitä seurannut ympäri Suomea tapahtunut moikkailu ja lopulta väistämätön paluu Pohjanmaalle. Pää pyörällä ja nilkka nyrjällään edelleen. Kaipaan takaisin kauas pois.
Nii et niitä muistelmia sit vissiin kehiin nyt. Saa hymyillä menneelle, edes vähän.
EMPUN KESÄNHAUTAUSMATKAPÄIVÄKIRJA
PÄIVÄ YKSI, 20. elokuuta: VITUN KARAVAANARIT!
Unta takana ehkä kaks tuntia mutta ei auttanut, aamukuudelta oli noustava. Teemu ja Tommi pyörsi pihaan aikataulusta vain puoli tuntia myöhässä, mikä oli todella häkellyttävää arvioidun todellisen lähtöajan oltua puolenpäivän tietämillä. Ei ole olemassa matkalaukkua josta ei unohtuisi jotain, ja Lapualla kävimmekin nurisevan taistelun takaisin kääntymisestä Markun Musiikki -hupparini jäätyä kotiin. Kohtasin voittajani. Nukuin istualtani ja mökötin.
Kokkola. Syötiin toinen aamupala Jennillä, otettiin vastaan viime hetken ohjeita ja asioitiin paikallessa marketissa. Valtasin yläpedin ja ajoin päätäni jäädyksiin kattoikkunasta käsin. Oulussa ruokailtiin Zeppelinin Rossossa ja valmistauduttiin näin tulevien päivien aavistuksen yksipuolista lähinnä pastan ja leivän varaan jättävää ruokavaliota varten. Matkan aikana varsin uskomattomiin mittasuhteisiin kehittynyt keski-ikäisyysläppä, puujalkavitsit ja toinen toistaan nokkelammat sutkautukset alkoivat elää omaa elämäänsä jo tässä vaiheessa. Vesikannun äkillinen tyhjeneminen ja siitä sanomisen vaikeus olivat pääosassa. Olimme tiputtaa kannun voidaksemme päivitellä tarjoilijalle tätä uskomatonta sattumaa, kas kun astia sattuikin kaikeksi onneksi olemaan tyhjä! Teemun ystävän Ismon luona nauttimamme kahvin ja jäätelön voimin Oulu jäi taa, ja matka jatkui peremmälle pohjoiseen.
En oo täysin varma missä, mutta käytiin joka tapauksessa GPS:n harhauttamina Ruotsinkin puolella, nähtiin samaan liikenneympyrään sattuneet ruotsalaiset amispojat ja palattiin nöyrinä reitille. Olin pohjoisemmassa kuin koskaan tässä elämässä, ja Suomenkin Lappi alkoi näyttää ihan kohtuulliselta, joskin vastarannalla häämöttänyt Ruotsi näytti toki paljon hienommalta. Lähdön skipannut ja Ruotsiin sukuloimaan paraikaa suunnannut Ville viestitti avunhuutoja. 
Tekstiviestitse lähtivät hieman sävelletyt terveiset seksistä asuntoauton katolla, tielle hypänneestä kaskelotista sekä nylkemisestä. Illansuussa leiriydyttiin Muonioon jossa mökkihöperöidyttiin hieman, juotiin jokunen olut ja keski-ikäistyttiin entisestään. Jennin ja Tommin kehittämät alter egot Pirkko ja Pentti tarjosivat nalkutusta ja turhautunutta puhinaa.
Päivän parasta antia: erittäin suurieleisen innostunut karavaanarien tunnetusti harrastama morjestelu asuntoautojen kohtaustilanteissa, tarkoin ajoitetuin kädennostoin ja etupenkin täydeltä loistanein maanisin hymyin.
Nurmo-Kokkola-Oulu-Muonio: 733 km
PÄIVÄ KAKSI, 21. elokuuta: pakiointia
Ulkona oli harmaus ja susi lampaiden vaatteissa. Teemu teki aamupuuroa ja kaikki dissas mua kun en tykkää vadelmahillosta. Söin silti. Leirintäalueen suihkua ois voinut hyödyntää, mutten jaksanut. 
Maksettiin ja jatkettiin.
Seurasi kortinpeluuta, ensimmäisiä poroja, mökkihöperyyttä, rajanylitystä, asuntoauton läpivalaisua ja NORJA. Hihiteltiin hieman tullivirkailijan lusikka poikittain suussa -molotukselle, joskin saatiin myöhemmin todeta sen olleen ihan normaalia norjaa. Maisemat muuttui heti hienommiksi kun päästiin toiseen maahan! 
Kummasteltiin tien keltaisia viivoja ja luettiin ääneen lusikkasuisia kylttejä. Pysähdyttiin jossain pienen kosken kohdalla Kautokeinon jälkeen ja ihasteltiin kallioita. Näin laiduntavan norjanvuonohevosen ja täten matkallani oli ollut tarkoitus.
Seuraava etappi oli Alta. Aurinkokin jaksoi tavoistaan poiketen paistaa ja kaikki oli hyvin. Eksyiltiin ympäriinsä ja löydettiin lopulta sopiva ranta, 
jossa uljas Trangia tarjosi meille kulinaristisia nautintoja Jäämeren henkeen. Kupu täynnä pastaa oli hyvä jatkaa! Oisin halunnut ottaa tien varressa Nordkapp-kyltin kanssa heiluneet liftarit kyytiin, mutta mut huutoäänestettiin lyttyyn. Pysähdyttiin vielä toisella rannalla jossa oli simpukoita ja maailman parhaita leipäkiviä, joita piti vähän nakella. En osaa heittää leipää, mut nakkelin silti.
Upeita maisemia, pieniä vuonoja ja mökkejä. Aikeena oli kiivetä ihanminkätahansa nyppylän päälle, mutta totesimme kellon käyvän jo turhan pitkällä. 
Tyytyminen oli autosta ihasteluun. Nauratti vähän, kun muuan vuonolla vastaan pörrännyt aivan klovnin kengältä näyttänyt alus kuljetti tärkeän näköisenä jotain yhtä konttia. Vitun öljyšeikit, ei nyt just oo muuta tekemistä rahan kans niin roudataan nyt sit vaikka yhtä laatikkoa ympäri vuonoa. Kohtasimme auringonlaskun myötä ehkä upeimman näkymän koko matkalla ihan senpäiväisen päätepysäkkimme Hammerfestin kupeessa, mutta se hienous jäi tallentamatta hyvin sijoiteltujen P-paikkojen uupuessa. Toisaalta mikään kuva ei voi koskaan peitota näköaistimusta, et ehkä tätä muistoa on nyt vaan vaaliminen.
Hammerfestistä löytyi pienen pyörinnän jälkeen ihan viihtyisä leirintäalue. Ajettiin auto kuitenkin parkkiin lähemmäs keskustaa, ja automaatista valuneen Norjan valuutan täytettyä lompakkomme etsiydyttiin muuan paikalliseen kuppilaan. Siemailtiin hillitysti kuskivuorossa ollutta Tommia lukuunottamatta kallista juomaa, kaljakin kun maksoi jonkun kuus. Nöyrää, ja vielä moisessa räkälässä! Mut miljonäärejähän tässä kuitenkin ollaan, siispä ei hätää. Oli kovin huvittavaa kun läheinen grilli tuoksui niiiiin kotoisalta! 
Tommi mokoman tarjontaa taisikin hyödyntää, itse en rohjennut. Leirintäalueelle palattuamme mulla on ollut ainakin tosi hauskaa rakkaan ystäväni viinin kanssa. Musta on mm. videomateriaalia plagioimassa (= pakioimassa) Lé Krakaa, joskin ihan vaatteet päällä, ja tavanomainen hillitön aamuneljän naurukohtauskin taidettiin saada taltioitua. "MULLA EI OO MITÄÄN INSPIRAATIOTA!"
Muonio-Alta-Hammerfest: 428 km
PÄIVÄ KOLME, 22. elokuuta: tunturisuunnistusta yösydännä
Uni maittoi komeasti yhteen, ja noin myöhään venyneestä heräämisestä piti olla itselleen hieman näreissään. Käytiin kuitenkin rauhassa suihkussa (tai ehkä "rauhassa" on väärä ilmaus, kyseisellä leirintäalueella kun oli kolikkoautomaatilla toimiva 6 minuutin kuuma vesi...), 
syötiin aamupalat ja kaikottiin taas. Asioitiin huoltsikalla polttoaine- ja ruokaostoksilla, otettiin jääkarhumonumentin kyljessä turistikuva ja näin jäi Hammerfest. 
Nähtiin ne samat Nordkapp-kyltilliset liftarit, ja kukistuin jälleen kyyditsemisehdotuksineni. Pysähdyttiin varsin pian kiipeämään pienen kukkulan päälle, eteen kun avautui ihan uskomattoman hieno maisema. Horisonttia tuskin erotti ja meri oli lähes sees. Takaisin autolle laskeuduttaessa piti pelätä hurjaa poroa, mut se säästi meidät kuitenkin ja päästiin jatkamaan kohti Nordkappia.
Ruokatauko pidettiin ihan älyttömän hienolla liuskekivivuonolla. Tuhansittain pyöreäreunaisiksi hioutuneita laattoja! Oli ihan uskomattoman kivaa kävellä pitkin rantaa. Pakko oli haalia mukaansa yksi. Oisin halunnut löytää neliön mutta jouduin tyytymään salmiakkiin. Ja unohdin ottaa sieltä kuvia! Voi ei. Samalle pysähdyspaikalle sattuneet kokkolalaiset varoittelivat edempänä odottavasta tietullista, ja alettiin pohtia reittivalintaamme uudelleen. Ajatuksenahan meillä oli ajaa Nordkappiin ja jatkaa siitä lautalla Gamvikiin, mutta kun ei lauttamatkankaan hinnasta saatu mitään varmuutta käännyttiin takaisin etelään. Pahimmasta kiireestä siis päästiin.
Ilta alkoi hämärtyä, mutta päätettiin urhoollisesti jatkaa ajamista itseruoskintana sen myöhään nukkumisen tähden. Onneksi ei unettanut, rattivuorossa kun olin. Yön tullen rikkinäiset ja kapeina mutkitelleet tunturitiet eivät virkeydestä huolimatta tarjonneet mitään huviajelua. Mä luulen että ollaan missattu tuolla pätkällä jokunen hieno näkymä, pudotukset kun oli paikoin aika huimia ja pari kanjoniakin tuli ohitettua. Pysähdyttiin silti sinnikkäästi ihailemaan jotain kaukana alhaalla kuohuvaa koskea pimeyttä uhmaten. Kamera sentään näki enemmän kuin silmät! Tie oli aikamoinen lost highway ja korvat vaan paukkui korkeuseroista. Ifjordfjellet oli aika komee. Kai. Jenni oli surkeana huonoine oloineen, ja pysähdyttiin johonkin tosi randomiin paikkaan höperöitymään keskelle tietä ja otettiin pitkällä valotusajalla varsin hulvattomia kummituskuvia anonyymeine perseineen kaikkineen. Kellon juostessa jossain yökahden paikkeilla ehtyi multakin lopulta energia, ja päätettiin jäädä yöksi pysähdyspaikalle tunturin kupeeseen. Ulkona oli mörköjä mutten enää jaksanut välittää.
Hammerfest-random vuono-Ifjordfjellet: 348 km
PÄIVÄ NELJÄ, 23. elokuuta: palaamisia
Vahingosta viisastuneena asetettu herätys soi epäinhimillisen aikaisin, mutta äkkiäkös tunturin ilma palautti elävien joukkoon. Huristettiin vielä reilu tunnin matka, ja sit alettiin olla takaisin sivistyksen parissa, Tana brussa. Lyhyt matka, mut ei ois kyl yöllä pygennyt. Takaisin Suomeen palattiin Nuorgamissa, josta Teemu laittoi postikortin, mä pesin otsatukkani ja Jenni ja Tommi osti suklaata. 
Liikkuvassa asuntoautossa tapahtunut Twisterin peluu näytti turhan uhkarohkealta, joten tyydyin vain tuijottelemaan maisemia apukuskin ominaisuudessa. Syöminen hoidettiin Tenojoen rannalla viimeisiä Norjan huippuja tuijotellen. Myöhemmin päivällä taidettiin sortua helppoon roskaruokaan Scanburgerin vetovoiman oltua aivan liian suuri. Voi meitä.
Päivä taisi kulua enemmän tai vähemmän ulkona tästä maailmasta mökkihöperöitymisen ja väsymyksen punottua katalia juoniaan. Löysimme tiemme maailman räkäisimmälle leirintäalueelle Saariselällä (ehkä? Pakko kyl sanoo etten edes muista missä yövyttiin...); paikasta ei ollut edes löytyä vesivessaa lain. Keski-ikäistä elämöintiä piti harrastaa tästä huolimatta ja viini virtasi, ainakin vähän. Onneksi parkkeerattiin auto vähän syrjään, mekkaloitiin nimittäin välillä aika riehakkaasti. Ihme huudatusta musiikkimieltymyksistä puolin ja toisin sekä syväluotaavaa vertailua niin internetin taidesivustojen kuin kameroidenkin tiimoilta. Taisin mä lähtee bändistäkin jossain välissä. Uupumus oli kuitenkin meidät pian nujertava, ja kaaduttiin peteihin tyytyväisinä. Nukkumaan meneminen on sentään ehkä maailman paras asia.
Ifjordfjellet-Saariselkä: 307 km
PÄIVÄ VIISI, 24. elokuuta: harhautuen portaisiin
Vessa tuli kaikeksi onneksi paikallistettua aamukympiltä suoritetun määrätietoisen pyyhkeen ja muiden tarpeellisten aamutavaroiden kera harhailun tuloksena. Leirintäalue oli täysin hiljaa ja sai herätä ihan rauhassa. Eikä tietoakaan Hammerfestin 6 minuutin paniikkisuihkusta! Tää väänsi veden niin kuumalle kuin iho kesti ja paistatteli vesihöyryssä silmät kiinni. Palasin autolle varsin utuisissa tunnelmissa, vaihdoin vaatteet ja olin ihan uus ihminen. Kokosin myös suihkuun painuneen Teemun sängyn, laitoin Massive Attackin Mezzaninen soimaan ja söin ehkä rauhallisimman aamupalan koskaan. Suklaavanukas oli senhetkisen maailmani suurin rakkaus. Ei raaskittu herättää Tommia ja Jenniä, joten nypättiin vaan auto seinästä ja huristettiin pois. Moimoi, me ei palata koskaan.
Sodankylä tuli vastaan ehkä vähän puolenpäivän jälkeen, ja Maj Karma tarjosi hetkeen mitä oivallisimman soundtrackin. Käytiin Teemun kanssa jossain viihtyisämmässä kahvilassa koskaan kaakaolla/kahvilla/savuporoleivällä/kääretortulla, ja mä oisin tahtonut viedä paikan tuolit mukanani koska olivat kiistatta maailman hienoimmat. Takaosan voipunut pariskuntakin alkoi viimein osoittaa elonmerkkejä, ja käytiin viimeistä kertaa kaupassa täydentämässä ruokavarantojamme. Mun piilarit lenteli päästä ja jouduin täten luovuttamaan rattipaikan. Mentiin jotain ihmeen metsätiereittiä Kemijärvelle, josta ostin sipsiä, sit heitettiin GPS:n jälleen harhaanjohtamina vajaa 70 kilometrin lenkki metsätiellä kun oltais voitu mennä sama matka pitkin 40 kilometrin pituista asfaltoitua luksusta. Ajatuksena oli mennä patikoimaan johonkin Perä-Posion suunnalle, eli reitti ois kyllä ollut oikea ilman yhtä hairahdusta vasemmalle. Mut ei se mitään! Saatiin suunnitelmat kuitenkin uusittua, ja päätettiin kävellä Pieni Karhunkierros kun Kuusamo kerran joka tapauksessa oli meidän reitillä. Juumaan siis!
Leiriytymisen, ruokailun ja harhailun jälkeen löydettiin lopulta se lähtöpiste. Syömisessä oli venynyt niin pitkään että päätettiinkin käydä ainoastaan Jyrävällä ja palata jälkiämme takaisin, 
mutta nähtiinpä sentään se Jyrävä ja myös upea Myllykoski. Oon kävellyt ton kierroksen ehkä 15 vuotta sitten, ja yllättäen kaikki tuntui silloin paljon suuremmalta. Jyrävä sentään oli lähes yhtä vakuuttava kuin muistinkin. Paluumatkalla alkoi jo hämärtää ihan todella vienon vesitihkun kera, ja oli tosiaankin onni että päädyttiin vähän vaatimattomampaan patikointiin. Kolme tuntia tuossakin kuitenkin vierähti. Kuntokin rapissut sen verran kesän myötä että kaikki ne portaat tuntui kyllä lihaksissa. Leirissä koitettiin vielä istua vähän viimeistä iltaa, mut mihinkään laajamittaiseen ilakointiin ei kellään enää riittänyt puhti ja pienen ruualla liioittelun jälkeen painuttiinkin vaan nöyrinä kuselle ja maata.
Saariselkä-Sodankylä-Kemijärvi-Juuma: 380 km
PÄIVÄ KUUSI, 25. elokuuta: mökkihöperyys ja malttamaton itsetuho
Ei kutsunut Kuusamo saati isän hauta, vaan suunnattiin pikaisen aamujumittelun jälkeen suorinta tietä Kajaaniin. Suomussalmella vastaan tuli muuan tilataideteos, josta piti tietenkin käydä tekemässä hienovaraista pilkkaa. Ehkä jossain toisessa mielentilassa ois hävettänyt, nyt ei jaksanut miettiä mitään. Kertausharjoituksissa Kajaanissa ollutta Jussia oli tarkoitus olosuhteiden niin salliessa käydä moikkaamassa, mut tämäpä ilmoitti olevansa jossain metsässä möyrimässä joten mätettyämme Kajaanin Kotipizzassa jatkoimme taas. Pullonpalautusoperaation myötä saamamme rahat piti toki sijoittaa johonkin järkevään, ja pienen pähkäilyn jälkeen omistimme tuliterän sulkapallosetin. Testaus suoritettiin kaupan parkkipaikalla asuntoauto verkkona, yhdellä vaihtomiehellä ja yksi Emppu auton katolla palloa kiinniottamassa. Raati hyväksyi. Mökkihöperyys oli alati läsnä.
Pian oltiin palattu Kokkolaan Jennin kotipihaan, jossa suoritettiin tavaroiden siirto henkilöautoon ja siivottiin tää meidän menneen viikon asunto. Kaikki vuonot, metsät ja tunturit kolunneena on ehkä syytä kiittää kohtaloa siitä, että epäonni kohtasi mua vasta Kokkolassa. Teloin näet nilkkani niin pahasti astuttuani harhaan ettei sille saattanut laskea painoa. Manasin sen rusahduksen lomassa ilmoille vähintäänkin kiitettävän kirouksen, ja Teemu sanoi ettei musta oo koskaan lähtenyt niin kovaa ääntä. Enpä oo hetkeen itkenyt kivusta.
Kääreliinoissa oli hyvä klenkata kotimatkalle, ja saatoin saada kysyviä katseita konkatessani pysähdyspaikaksi valitulla huoltsikalla vessaan. Kalja oli maistuvaa, joskaan ei millään muotoa järkevää. Silti Wartin kutsu oli suuri, ja laskeuduttiin maanantain hiljaisuudesta biljardin äärelle puimaan viimeisiä norjuuksia. Juha oli huolissaan mun rampautuneesta olemuksestani, mutta sain kuitenkin Varttipaukkuni vakuuteltuani ystävieni huolenpidon olevan taattua. Pääsin kuin pääsinkin ihmiskävelykepein kotiovelle, ja oma sänky oli sillä hetkellä maailman mukavin soppi. Vaikkei ees väsyttänyt!
Juuma-Kajaani-Kokkola-Seinäjoki-Nurmo: 690 km
PÄIVÄ SEITSEMÄN, 26. elokuuta: ramman polkka
Aamulla meinas päästä itku kun heräsin kipuun 5:30. Mun kipukynnys on kuitenkin ihan kohtuullinen joten alkoi jo vähän pelottaa kinttuni puolesta, ja niinpä konkattuani pallojalkani kera vessan ja keittiön kautta takaisin kuolemaan oli pakko alkaa miettimään pääsyä terveyskeskukseen. Katkonaista tokkuraa kahdeksaan ja matkaan, ja kun taksiakaan en suostunut tilaamaan oli mun pakko lähteä autolla. Huusin ja manasin joka vaihteenvaihdolla, olin vaaraksi liikenteelle ja olin kuolla kivunsekaiseen vitutukseen. Koti oli näet käynyt
Siispä päivällä otin Teemun kyytissä suunnan kohti Helsinkiä kera Teemun ja Villen. Rampa oli väsynyt mutta tohkeissaan matkastaan Turkuun Hemppaa ja Mattia moikkaamaan. "Kutsu Turkuun mahdollisimman pian voimassa aina" – puhelimen vanhin viesti puolentoista vuoden takaa oli viimein ajankohtainen. Onneksi nilkan turvotus laski sen verran että sille saattoi jo laskea vähän painoa, ja niinpä tyhmänrohkeuden yllyttämänä kepit jäivät nurkkaan antaen tilaa kylmävoiteelle ja sideharsolle. Klenkaten maailmalle, säälipisteitä, säälipisteitä!
Etelä-Haaga ja uupumus mut kuitenkin nujersivat kun illalla perille päästiin, ja pienen koomaamisen jälkeen soitin Hempalle saapuvani sittenkin vasta seuraavana aamuna. Asioituamme kaupassa piti munkin taas piristyä, baariinlähtö kun kuitenkin oli vääjäämätön. Onnuin ympäriinsä ja sain osakseni pilkkaa. Kiitti! Yritin opetella juomaan kaljaa ja ostamani kahden tölkin kanssa. En mä oikein hallinnut, yritin kyl kovasti.
Keskustaan. Huovinen ja kumppanit löytyivät Teerenpelistä, jossa istuttiin aika hyvin valomerkkiin asti. Koitin saada aikaiseksi polttaa Norjan rajan liepeiltä ostamaani sikaria, muttei sopivaa saumaa koskaan tullut vastaan. Sob. Talon mustikkasiideri oli liian hyvää ja seura vielä parempaa, ja läpi on käyty kuulumisia puolin ja toisin aina muutoista, Norjasta ja kaikesta tosi syvällisestä. Onnuttu on aina jonkun yhdet shotit palvelleen pikkubaarin kautta muuan yökerhoon, jossa on toimiteltu taas ympäriinsä koko porukan voimin, draamailtu hieman päämäärättömän humalaisesti ja lopulta takseiltu Teemulle kaatumaan käytännössä suorilta jaloilta muihin maailmoihin. Seitsemän päivää ja sisäelimet jo huutaa!
Nurmo-Helsinki: 366 km
PÄIVÄ KAHDEKSAN, 27. elokuuta: Turku ja haalarit
Pienimuotoisen ruokailun muodossa tapahtuneen toipumisen jälkeen löysin vihdoin itseni junasta Helsinki-Kupittaa -lippu taskussa. Turussa oli harmaus, mutta asemalle vastaan tullutta Hemppaa oli ihan mielettömän mukava nähdä! Käytiin kaupassa ruoka- ja mun osalta viinaostoksilla, vaihdettiin ne kuulumiset mitkä vaihdettavissa oli ja mentiin Hempan kämpille rauhoittumaan. Hempan kissa Vilma oli yhden silityksen jälkeen mun paras kaveri. Tehtiin tonnikalasalaattia, joka oli ehkä jumalaisinta ruokaa mitä oon koskaan saanut kuluneen viikon infernaalisen pastan, vaalean leivän ja roskaruuan hallitseman ruokavalioni johdosta. Annosten kanssa piti liioitella ja sit valitella kärsivää mahalaukkuaan. Syöminen on kivaa.
Matin kanssa oli aiemmin päivällä ollut puhetta jostain opiskelijabileistä ja sinne kuokkimaan lähtemisestä, ja illan tullen Matti Hempalle saapuikin kaljoinensa. Suomi on niin pieni maa, ja silti kaikkia kavereita tulee nähtyä ihan liian harvoin! Kiva oli siis Matinkin asioista päästä ajan tasalle. Muuan Hempan ja Matin kaveri (jonka nimen jo unohdin) tuli myös käymään, ja pian siirryttiin keskustaan ja sinne pirun haalaririentoihin. Hemppa luovutti aika pian, työssäkäyvä ihminen kun on, ja jatkoin sit istumista Matin ja kumppaneiden kanssa. Paikka oli suhteellisen hirveä yökerho (Vegas?) ja tuttujen määrä ymmärrettävästi pieni, mutta mulla oli loppuviimein yllättävän leppoisaa siinä muita tarkkaillessani. Väsytti vaan niin pirusti, ja lähettiinkin kai ihan hyvissä ajoin pizzerian kautta Matin kämpille kuselle ja maata.
Helsinki-Turku: 166 km
PÄIVÄ YHDEKSÄN, 28. elokuuta: kaupunkisuunnistus ja turismi
Itsensä keräilyn, aamupalan ja Matin mulle piirtämän kartan turvin suuntasin jälleen kohti uusia seikkailuja. Mulla oli edessä ensin tien löytäminen Matin kämpiltä Turun keskustaan suuntavaisto säilyttäen, ja sieltä suunnistaminen vielä Hempan asunnolle. Onneksi olin kokenut ihmeparantumisen eikä ontuminen ollut enää ajankohtaista, joskin kipu oli edelleen läsnä mutta suoriuduin silti kävelemisestä jo kunnialla. Kolusin läpi kolme kirjakauppaa, Tiimarin ja random vaateliikkeitä. Ostin sukat ja astian kaakaolle. Otin myös kuvan kirkosta kun oon niin pirun turisti. Hemppa oli siis töissä kahteen, ja kellon käydessä niillä main etsiydyin mallikkaasti kartan avulla kopistelemaan vieläpä ihan oikean oven taa. Hemppa oli kuitenkin joutunut jäämään ylitöihin, mutta mutkien ja puhelinavustuksen myötä onnistuin rikkomaan kellarin oven, löytämään vara-avaimen ja ryömimään toipumaan sohvan kautta suihkuun.
Oli kyl ihan äärettömän hieno päivä kun sai vaan olla ja lojua, kyseiset käsitteet kun olivat olleet jotain todella vierasta menneinä päivinä. Hempan palailtua töistä käytiin taas kaupassa ja ostettiin kaikkea hyvää mättöä. Sit syötiin, turistiin, katottiin TV:tä ja kuolattiin. Ja aikaisin nukkumaan. Hyvä päivä.
PÄIVÄ KYMMENEN, 29. elokuuta: rommia pullo
Herätys jälleen 5:30, joskaan ei kipuun vaan kelloon Hempan suunnatessa töihin. Koomaa jatkui vielä tunti jos toinenkin, kunnes Vilma oli minut herättävä äänekkäällä kehräyksellään. Murahtelin mokomalle, mut se vaan killitteli takaisin viatonna. Olkoon. Söin, heräsin, kuuntelin musiikkia, kävin suihkussa ja olin uusi ihminen. Liimasin "Moi Hemppa oli kiva nähä t: Emppu" -post-itin jääkaapin oveen ja jätin Turun harmauden taa.
Perjantainen Helsinki. Soitin asemalta Teemulle punkkausasioissa, ja tämä oli juuri menossa Texasiin Villeä ja Jaakkoa moikkaamaan joten liityin seurueeseen. Turinaa, pyörintää ja ruokailua, sit Ville lähti Pohjanmaalle, Jaakko meni kämpille ja mä lähdin viemään kamojani Teemulle. Oltiin siis sovittu Marian kanssa tekevämme jotain illalla, ja suunnitelmat tarkentuivatkin tuota pikaa leffassa käymiseksi ja siitä sitten johonkin jatkamiseksi. Koomasin Teemulla kunnes lähtöni koitti, ja sit löysin itseni Tennispalatsin edestä Mariaa vartomasta. Musta on tullut ihan ylihyvä suunnistaja enkä oo enää avuton, jee! Mentiin katsomaan Get Smart, joka osoittautui varsinaiseksi täysosumaksi. Yksinkertaisesti ihan hulvaton! Harvoin oikeesti tulee naurettua komedialle ääneen. Steve Carell on iha ässä.
Päädyttiin Virgin Oiliin yksille ja ohjelmassa oli jälleen laajamittaista toimittelua ja kuulumisten vaihtoa. Maria oli päässyt nyt viimein lukemaan historiaa ja tuli taas kerran semmoinen tunne että pakko munkin on yrittää samaa edes kerran tässä elämässä, kun kuitenkin oon puhunut siitä niin kauan. Hyvä! Oli leppoisaa ja irish coffee maittoi. Marialla oli töitä seuraavana päivänä joten yhdet jäi todellakin yksiksi (tai no ehkä kaksiksi), ja suunnattuani Teemun seuraan Säveleen Maria jatkoi kotiin. Sovittiin, että jonain syksyisenä viikonloppuna mun pitää tulla yökylään ja sit lähetään oikeesti baariin tissuttelut unohtaen. Kuulostaa kohtalokkaalta.
Sävelessä oli Teemu ja jotain musiikkitieteen fukseja. Onneksi ei tarvinnut pahemmin toimitella, moinen ois nimittäin käynyt ehkä vähän raskaaksi kun suhteellisen selväpäinen olin. Jotain musiikkijuttuja (yllättäen, olosuhteet huomioonottaen) siinä on kai lähinnä puitu, aika perus. Sit junaillen syömään, kuselle ja maata.
Turku-Helsinki: 166 km
PÄIVÄ YKSITOISTA, 30. elokuuta: seinä ja joki
Yllättävän maittavan mikroaterian antamin voimin matkaan taas, jälleen autoillen ja lopultakin kohti Pohjanmaata. En tuu koskaan ymmärtämään automaattivaihteisia, ja Teemu pudisteli päätään kun kytkinjalka kävi jarrulla ainakin kahdesti. Onnistuin kuitenkin välttämään vaaratilanteet ja ajoin kunnialla Kuruun asti, jossa pääsin kuolaavaksi apukuskiksi. Oli tapahtunut väärinkäsityksiä merellä ja kyyti menikin vain Alavudelle asti, ja meinas tulla paniikki liftausreissun ja kirvesmurhaajien kummitellessa mielessä. Oon varmaan ikuisessa kiitollisuudenvelassa Santulle, joka uljaalla punaisella paholaisellaan mut sit Sydänmaalta noukki patikoimasta.
Ja kotona oli taas tylsää. Muut oli häissä johon en halunnut mennä. Kaikeksi onneksi Eevi tarjosi mulle pelastuksen illansuussa pyytäessään käymään uuteen Teron kanssa asuttamaansa viikonloppukämppään. Onni oli pimeys, sillä seitsemäs kerros kuulostaa aika päätähuimaavalta enkä siis oiskaan halunnut nähdä kunnolla ulos. Katottiin Big Brotheria – oon kyllä kovasti tässä yrittänyt vältellä mokomaa mut epäonnistunut moisessa varsin hienosti sillä oon ihan koukussa – juotiin viintä ja vaihdettiin kuulumisia. Tuttua kauraa. Mio ja Mörkö killitteli mua vaivihkaa jostain pimeistä nurkista. Mio sentään uskalsi tulla moikkaamaan, Mörkö oli vaan tavanomaisen epäluuloinen. Mikä lie kissansyöjä minäkin.
Viini loppui ja niinpä laskeuduttiin Minibaariin. Huono olo koetteli kuitenkin Eeviä, ja joutuivat sit lähtemään melkein saman tien kotiin. Sääli, mut päästiinpä sentään suurin piirtein perille toistemme asioista. Jaakko oli tulossa puolenyön junalla Seinäjoelle, mut jäin silti istumaan yksin ainakin tunniksi ja tunsin itseni tosi surulliseksi; mulla oli kuitenkin edessä kolme lähes täyttä tuoppia Eevin ja Teron jäljiltä ja kaikilla muilla oli kivaa. Siemailin niitä sit tärkeän näköisenä ja kävin vimmatusti läpi puhelintani. Mä tunnen liian vähän ihmisiä enkä täten löytänyt pakotietä, ja niinpä mun oli vaan odottaminen. Voi mua. Onneksi noi häävieraatkin saapui bussilla Seinäjoelle, ja porukasta eroon halunneet Teemu ja Jorma etsiytyivät Minibaariin tuoden lopun mun yksinäisyydelle. Ja saapuipa se Jaakkokin lopulta. Ja Jussi. Ja Annika. Ja Ville.
Seinäjoen Onnela lukeutuu paikkoihin joita en nyt kyl välttämättä kaipaa, mut sinne päädyin kuitenkin valtavirran niin äänestettyä. Näin Santtuakin ja toimittelin tovin. Käytiin viel pizzallakin ja tuli ihan suunnaton morkkis syömisestä. Sit Jussin, Villen ja Jaakon kanssa grillille, jossa onneksi ymmärsin olla ottamatta mitään. Oon kuitenkin maailman lihavin ihminen nyyh. Koko kööri taksilla Jussille, sit kuselle ja maata. Pitkästä aikaa oli kiva olla kotikonnuilla, mikä oli sinällään suhteellisen häkellyttävää. Kilometrikiintiö oli sit ilmeisen täynnä, viimein.
Helsinki-Sydänmaa-Nurmo: 371 km
Nurmo-Nurmo: 4 335 km
Ei mulla sit muuta kun et oli hyvä reissu, sen tietää myös jossain Lapin perukoilla iskeneessä pahimmassa kollektiivisessa mökkihöperyydessä taiteiltu matkamaskottimme. Koska hei lähetään Siperiaan?
| 260808 |
tiistai 10:06 | |
Mies tuli vuonolta näyttäen huonolta norjalaispaitoineeeeen! Reissu oli ihan superonnistunut ja teloin jalkani, onneksi vasta paluumatkalla Kokkolassa. Nyt se on teipeissä ja kuljen kepein. Jes! Taidan lähtee Turkuun olemaan rampa nyt kun reissaamisen makuun pääsin. Sit kun tuun takas niin kirjotan muistelmat ja masennun syksyyn.
Matkan eläinsaldo
Lohi: 2
Kotka: 2
Poro: ~50
Kettu: 1
Kuollut kettu: 1
Norjanvuonohevonen: 1
Hyttynen: 1 000
| 200808 |
keskiviikko 03:48 |
The Birthday Massacre - Falling Down |
Käytiin katsomassa The Dark Knight ja se oli Viihdettä, joskaan ei sen kaiken hypetyksen arvoista, mutta kernaastipa mä ne minuutit sitä tapitin. Tuli hoidettua sekin, jee.
Sit tulin kotiin ja oon pakannut ever since, sillä mikäli sovitut aikataulut pitää niin kolmen tunnin päästä Tommi, Teemu ja vieläkin lähdön suhteen kahden vaiheilla pähkäilevä Ville kaartaa kahmaisemaan mut Kokkolan (ja Jennin) kautta Norjaan. Istun vieläkin täs polttamassa matkakuunneltavaa ja pohdin miksen polta pelkkää black metallia kun kerran sinne turskien sekaan mennään. Pohdin myös mennäkö nukkumaan vai kavuta autoon samoilla silmillä. Oon vaan niin tohkeissani reissusta ettei taida nukkumatit soitella. Ehkä kiskon sit muutaman tunnin tien päällä...
Mut joo! Meen tästä Norjaan, tuun ehkä ruumiina takas, moro.
| 130808 |
keskiviikko 01:41 |
Van Der Graaf Generator - Arrow |
Ai niin, Juholla oli ollut ilmeisen tylsää, lähetti mulle tästä blogista Wordlessa generoidun sanapilven, jossa näkyy mitä sanoja tekstissä on eniten. Kuluva kuukausi näyttää tältä. En nyt tiiä saako kukaan muu tosta mitään irti, mutta mulle kyllä aukee. Oivalsin itsestäni juttuja kyseisellä sivustolla leikkiessäni menneitä kuukausia läpikäymällä. Osa pisti jopa hymyilyttämään, eritoten kesäkuun valtava 'yhyy'. Oon kyllä iloinen siitä että kirjoitan näennäisen kiireiseen elämääni nähden suhteellisen ahkerasti, sillä tää on juuri tämmöisten juttujen takia ihan mahdottoman antoisaa.
| 130808 |
keskiviikko 00:48 |
Haltya - Night Of The Carrots |
Tää päivä ei oo kyllä millään muotoa käynyt totehen. Oon viettänyt suurimman osan ajastani vältellen velvollisuuksia TV:n äärellä, mutta sainpa sentään katsottua sen Beowulfin. Olihan se ihan viihdyttävä ja animointikin oli paikoin jopa vakuuttavaa, mutta mitä pirua ne hevoset oli olevinaan? Ihme nykiviä pötkylöitä jotka ihan taatusti sattuu muidenkin kuin ihan oikeita hevosia päivittäin näkevän silmään. Leffassa oli myös tynkiä, mut eivätpä nuo – yllättävää sinänsä – kovin pahasti haitanneet. Angelina Jolie oli sentään nätti.
Sit kävin vahingossa vaateostoksilla käydessäni vuokraamossa leffanpalautusasioilla. En mä vaan osaa tätä juttua! Onkohan se ihan poikkeuksetta vaan kaikkien naispuolisten geeneissä? Ei vaan voi itselleen mitään, pitää vaan ostaa jatkuvasti kaikkea (tai siis aina kun on liikaa rahaa) ja puolustella hankintojaan. "Hyviä perusvaatteita, sopii kaiken kanssa", "oli niin halpa ja tää sopii sen yhen paidan kanssa" tai mun lemppari, anteeksipyytelemätön "tämmöistä mä oon aina halunnu!" Mut ostin ihan oikeasti hyviä perusvaatteita! Valkoisen kauluspaidan, alusvaatteita, raitasukkia, mustan t-paidan ja valkoisen t-paidan. Semi-turhuuksina tuohon oheen tosin tarttuivat valkoinen t-paita Space Invaders -teemalla sekä toinen valkoinen kauluspaita with a twist. Siinä kun on RAITOJA. OOH.
Törmäsin H&M:ssä Jormaan ja Millaan, ja Jormalla oli tosi hauskaa mun ja mun kommunikointiyritysten kustannuksella. Joo joo, pihinä vaan pahenee ja pakko ois alkaa varmaan kulkemaan kynän ja lehtiön kanssa, mut enhän mä ihan mykkänä selviä! Sitäpaitsi huomenna on pakko höpöttää kolme tuntia töissä, apuaaa! Mun äänihuulet syöpyy pois.
| 120808 |
tiistai 03:52 |
Mullet Mohawk - Faith Dealers |
Hyvä vuokrata leffa sitä koskaan katsomatta. Tai ehdinhän mä vielä kun huomennahan se pitää vasta palauttaa, mut ei se oo sama katsoa elokuvaa aamulla. Toisaalta, onneksi oon edelleen kipeä eikä mulla näin ollen tuu olemaan mitään omantunnotuskia siitäkään etten ennätä tallille, joten sohvalla löhöäminen saattaakin osoittautua ihan mieluisaksi. Oijoi, vähänkö ois vielä luksusta jos ois oikein surkee sää ja satais sipulipusseja! Vois juoda litrakaupalla kuumaa kaakaota, pihistä äänetönnä ja lihoa sohvalla viihdykkeenä se Beowulf ja Final Fantasy VIII.
Joo, voitto, huomenna tulee vettä homona.
Toivottavasti saan ääneni takaisin keskiviikkoiltaan mennessä, kun mun pitää opettaa uusi tyttö siivoamaan Lehtisen lihahuone ja se tuskin saa mistään korinasta juurikaan tolkkua. NIIN TÄMÄ VIIKKOHAN ON TOSIAAN MUN VIIMEINEN. Sit ajan pääni jäädyksiin viikonloppuna ja keskiviikkona meen Norjaan.
| 100808 |
sunnuntai 20:48 |
Cotti & Cluekid - Flashback |
Mun tämänhetkisen tympääntymisen taso on kyl jotenkin ihan kosminen. Lienee tää kehnohko sunnuntai, mun päivä kun loppui vähän turhan aikaisin. Oli vielä tarkoitus mennä katsomaan The Dark Knight kun mokoma pyörii tänään viimeistä päivää Marilynin ykkössalissa, mut poikien oli pakko jäädä reenaamaan humppaa ja se kaatui sit siihen. Leffaanhan ei voi mennä yksin ja mulla on liian vähän kavereita.
Viikonloppu meni muutenkin aivan liian äkkiä. Varsin useinhan se aika rientää, mut tää nyt oli ihan naurettavaa. Joku aikavääristymä! Perjantai vaikutti aluksi ihan lupaavalta kun istuttiin Teemulla Teemun, Villen, Rikun ja Jaakon kanssa, mutta ilta on lähtenyt rasasta ilmeisesti kaikilta jo Wartin hämyssä asioidessamme. Käsien leimat kertoivat ravintola Karman olleen myös joukkomme suosiossa, kai siellä on ollut kivaa. Kun ei osata niin ei osata, joskus käy näin. Aamuyön aivottomuudessa piti vielä tehdä hieman laittomuuksia – en kyllä kehtaa saati voi kertoa mitä tuli toilailtua, mut pääpointti tässä on varmaan se, että jonkun tässä porukassa pitää näköjään säännöllisin väliajoin todistaa miten ääliö ihminen onkaan kännissä.
Ihan kuin aamuinen morkkis ei ois ollut kylliksi, lykkäsi sit niin käsittämättömän hirveän takovan päänsäryn sekä aivan järkyttävän kähisevän puoliksi kadotetun äänen siihen lisäksi. Mondeolla nautittu aivokylmä kolajuoma ja pian seurannut mäkkärimättö tarjosivat onneksi hetkellistä kivunlievitystä, mutta puhuminen kävi hetki hetkeltä mahdottomammaksi. Sitten käytiin Villen, Rikun ja Jaakon kanssa varaamassa ilmeisessä tylsyydenpuuskassa hotellihuone lojumista varten, rahaahan meillä on kuitenkin ihan liikaa. Mistä nää ideat tulee? Mut hienoahan se oli, ja hykertelin siinä että eipä oo sitä tavanomaista yöpaikanpummimisrumbaa mahdollisen tulevan baarireissun jälkeen, vaan saa nöyrästi suunnata, kaatuilla, vaappua tai vaikka kontata omaan hotellihuoneeseensa. Kotikaupungissaan. Hintava lojuminen puhtailla pedeillä oli kyllä ihan mahdottoman siistiä ja TV:stä loihditut audiovisuaaliset kokemukset erityisen tervetullutta settiä. Mahaan sattui kun nauratti niin.
Jarkko liittyi seuraan, ja hakeuduttiin pian grillausmahdollisuutta tarjonneiden Teemun ja Jorman aloitteesta Teemun takapihalle. Grillattu maissi oli hyvä kokemus, aurinko paistoi, sain viimein särkylääkettäkin ja näin elämä teki näyttävän comebackin. Porukka kasvoi vielä Tommilla ja pienen joukkopuimisen jälkeen päädyttiin siihen, että Norja-pyörähdys onnistuu sittenkin! Jeeee! Mikäli mitään merkittäviä yllätyksiä ei enää tuu, niin jo puolentoista viikon päästä istun asuntoautossa onnelliset kasvot kohti pohjoista. Oon reissusta nyt tuplaten tohkeissani ja todellakin masennun iäksi jos tää nyt peruuntuu toistamiseen.
Valtaosa porukasta lähti hotellihuoneeseen, ja kun halusin välttää päivän tuhlaamisen TV:n äärellä luolaamiseen jäin Jorman ja Teemun seuraan. Yllättävää että mun välttely oli täysin turhaa, sillä mitäpä muutakaan me päädyttiin tekemään kuin istumaan sisällä ja katsomaan telkkaria! Mut ei se mitään, Studio57:n selväpäiset sekoilut oli toki ihan hauskoja ja pääasiallinen viihdyttäjämme Neal Morse kuusituntisine livetaltiointeineen niin helvetin tiukka, että ois hävettänyt marista. Edes ne Jeesus-teemat eivät päässeet haittaamaan, mikä on jo todella häkellyttävää kun yleensä ne särähtää mun korvaan heti. Spock's Beardiin ois varmaan syytä tutustua.
Ei pahemmin huvittanut lähteä baariin ja oonkin käynyt Jorman kanssa pyörähtämässä hotellilla tarkoituksena kai vaan jäädä sinne luolaamaan, mut päädyinkin lähtemään Jaakon kanssa vielä Warttiin. Ei varmaan mikään paras idea kun tässä vaiheessa kuulostin jo todella rikkinäiseltä ja ennen kaikkea hurmaavan maskuliiniselta, mut minkäs teet. Onneksi Wartissa oli ihan hyvä otos meidän porukasta (Jaakko, Tommi, Teemu, Riku?) eikä mun täten tarvinnut juurikaan toimitella kenenkään vieraan kanssa. Onnelaan siirtymisen jälkeen oon tosin päätynyt toteamaan maailman pienuutta yhteisten tuttavien muodossa johonkin tosi randomiin oululaiseen poppooseen päätymisen seurauksena. Kai ne tuotetut äänirykelmät oli siis vielä jotenkin puheeksi tunnistettavissa, kun ihan järkevää jauhantaa se kuitenkin oli.
Tämä aamu oli kuitenkin kaikista pahin! Ihan säälittävää korinaa ja kurkku muutenkin tulessa! Villen ja Jaakon kanssa nautittu hotelliaamiainen lievensi sentään oloa, mut aika eksoottista kirskuntaa mun kommunikointi on kuitenkin ollut koko päivän. Ja pahenee. Onneksi ei oo hirveästi tarvinnut puhua tänään, sillä ollaan omistettu päivästä useampi tunti elokuville. Katsottiin meillä Death Sentence ja Peter Pan, joista ensimmäinen oli ehkä onnistunein vuokrausvalinta hetkeen. Just osuvaa tykitystä senhetkiseen mielentilaan! En pahemmin välitä Kevin Baconista, mut kyllä se vaan hyvin veti tuossa.
Vieläki tympii. Kai mä leffaan sit itsekseni.
| 080808 |
perjantai 12:16 |
Interpol - Obstacle 1 |
Nuha. Kai tää rään määrä pitää kerran vuodessa kokea, mut yhtä raivostuttavaa tää vaan kuitenkin on joka kerta. En oo käynyt edes tallilla tällä viikolla, kun ei sattumoisin oo kiinnostanut järjestää itselleen mitään suurempia voimanponnistuksia työn oheen. Jatkan siis niistämistä, lojun vähän ja toivon etten jää nenäsumutteesta riippuvaiseksi. Toisaalta mikään ei oo mukavampaa tässä tilassa kuin sohvalle hautautuminen, kun saa ihan hyvällä omallatunnolla nysvätä vähän itsekseen ja olla surkeana. Pleikkari on myös onni.
Keskiviikkona olin sentään vielä suhteellisen voimissani, ja autoiltiin Juhon kanssa Alahärmään moikkaamaan pian huomattavan itäiselle koulunpenkille painuvaa Eeviä. Juotiin iltamyöhän kahvit/kaakaot ja väisteltiin vanhentunutta ainetta, joka oli muinaisessa nuoruudessaan ollut maitoa. Eevi oli ostanut miniläppärin ja sitä piti vähän kummastella. Kuittailivat mun hienosta ruutupaidasta kun näytin kuulemma joltain kantritähdeltä. Pöh! Hyvä paita se on.
Päädyin vielä vahingossa baariin, kun päästyäni kotiin puolenyön jälkeen armas Messengerini raportoi kaljamahdollisuuden olemassaolosta. Warttiin mars Teemun, Rikun ja Tommin sekaan, ihan viattomasti ajatuksena se yksi, mut helpostipa mä olin suostuteltavissa. "Vedä kännit!" "Ok." Oli ihan hulvatonta keskustelua Tommin kanssa siirryttäessä kellarikerroksesta kohti Onnelaa, kun Riku juoksi katua eestaas viestinvälittäjänä. "Aijaha! Sano sille, että..." Halvat huvit. Onnelassa oli tavanomaisen tylsää enkä tainnut sitä känniäkään koskaan saavuttaa. Silti mulla ei oo aavistustakaan MIKSI IHMEESSÄ Teemu on kylmän rauhallisesti kaatanut mun päälle kaljaa ja minä puolestani kastellut tätä karpalolonkerolla. Ilmeisen kiivas väittely, joka on kyllä oletettavasti tapahtunut kieli poskella.
Torstaiaamu oli tosi masentava ja harmaa, ja kun en kotiinkaan jaksanut ajaa niin läksin sit käymään Juhalla moikkaamassa Juhoa ja syömässä suklaamuroja. Helpotti. Juhakin heräs, Jani tuli käymään ja mä koomasin lattialla ja sohvalla. Myöhemmin löysin itseni tekemästä heräteostoksia tuosta juuri avatusta Hong Kongista – ostin peiton, tyynynliinan, laukun ja kaasunaamarin. Sit menin töihin, moppasin Shponglen tahtiin ja olin ihan ylinopee. Go me.
Myöhemmin illalla kävin katsomassa pätkän Batman & Robinista Rikulla, kun sitä tapittivat kokoonpanolla Riku, Jussi ja Jorma. Koska kyseinen raina on se kaikista huonoin Batman, ei haitannut yhtään että se jouduttiin jättämään kesken humppareenien kolkutellessa. Humppaköörin kaikottua kämpälle lähdin takaisin Juhalle syömään makkaraa ja istumaan harmaudessa "niiden toisten kavereiden" kanssa. Illan aikana katsoin kun vedettiin koksuu, herskaa, gammaa, kukkaa, tutkareita ja kaljaa, sit yks kuoli yliannostukseen ja loput pani keskenään. Näin korttipelissä Bilekuosi.
Sit menin kotiin ja nukuin lukuisia tunteja.
Tympii olla ihan jumissa. Kenties keitän teetä ja unohdan sadesään.
| 060808 |
keskiviikko 15:22 |
Current 93 - The Blood Bells Chime |
Mä ihan unohdin! Kävin eilen tosiaan pyöräillen Seinäjoella heinäkuinen filmirulla mukanani. Koska kehittämisessä kesti tunti, ostin vahingossa 80 eurolla vaatteita ja Von Hertzen Brothersin Approachin ja Opethin Blackwater Parkin. Itketti vähän. Mut vaatteet oli ihan helvetin hyvä sijoitus koska löysin HOUSUT sekä uuden mustan liivin vanhan pieneksi jääneen tilalle (oon läski), ja ovatpa nuo levytkin varsin mieluisia. Ja hei säästinpä bensoissa! Lisäksi taputtelen itseäni vieläkin selkään sen urheilusuorituksen ansiosta. Ha!
Joskin se urheilusuoritus oli erittäin typerä tän orastavan flunssan takia. Vähänkö tympii lähteä töihin vajaan tunnin päästä. Laitanpa Von Hertzenit pyörimään ja katotaan pystynkö nurisemaan tahdissa.
Ja niistä kuvista: toivon tosiaan et tämmöisiä sunnuntaita sisältyy vielä tähän kesään!
| 050808 |
tiistai 23:36 |
Oceansize - Women Who Love Men Who Love Drugs |
Me ei nyt sit lähetäkään Norjaan ku ihmisillä on rahahuolia. Mun kesä on virallisesti PILALLA vittusaatana! Mitä mä nyt teen loppukesän? Pakko keksiä jotain ihan pirun hauskaa ohjelmaa, muuten mä surmaan jonkun.
The Dark Knight ainaki pitää hoitaa tällä viikolla, edes se, jotain kivaa, yhyy nyyh.
| 050808 |
tiistai 12:04 |
Interpol - The Lighthouse |
...ja kiitos sateen, nenä vuotaa. Silti ajattelin olla itsetuhoinen ja pyöräillä Seinäjoelle kehittämään puolet Ankka-kuvista, koska vaikka Helsingissä oli syksy, on Pohjanmaalla kyllä ihan täys kesä viel. Niisk.
| 040808 |
maanantai 12:27 |
Opeth - By The Pain I See In Others |
Olipa Ankkarock. Arki vastustaa tällä hetkellä todella pahasti. Maanantaiaamu! Kotiin pääsin vasta reilu tunti sitten ja oon aivan uuvuksissa. Töihinkin pitäis muka jaksaa. Onneksi armonaikaa on sentään neljään ja saan tosiaan rauhottua kotona melkein riittävän tovin. Kohta torstai tuo mukanaan mun viikonlopun kuitenkin, nyt just vaan näyttää niin surkealta. Töitä on muutenkin enää kaks viikkoa ennen kauan odotettua vuonoilua, eli ehkä tää tästä. Mut ku haluis vaan viettää kesää huoletonna äääää!
Mulla on niin paljon asiaa että voisin kirjottaa vaikka romaanin viikonlopusta ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olin käytännössä koko festarin SELVINPÄIN. Ja mulla oli KIVAA.
Rasti seinään. Ja sit.
Tuo perjantainen tympääntyneisyys ja marina osoittautui heti ensalkuun turhaksi, sillä iltajuna olikin paljon helpompi vaihtoehto kaikkien osapuolten aikataulujen kannalta. Ehdin palauttamaan Santulta keväällä lainatun Twin Peaks -boksin ja vaihtamaan kuulumisetkin vallan mainiosti ennen junaan hyppäämistä. Istumaan etsiydyttyäni harkitsin pienen häilyvän hetken ravintolavaunussa lonkeron äärellä masentumista, mut päädyin syventymään Jeff Longin Vuosi Nollaan ja iPodin tarjoamaan Interpoliin jo ensimmäisten keski-ikäisten humalaisten entiteettien löyhähdeltyä ohitseni. Koitin olla huomioimatta yläpuolellani täydellä voimalla pauhannutta ilmastointilaitetta, jota en yrityksestä huolimatta saanut yhtään seesteisemmälle tuulelle. Ehkä se oli rikki tai sit en vaan osaa, joka tapauksessa kipeytin niskani siinä tuiverruksessa. Matka taittui kuitenkin sen pahemmitta kommelluksitta, ja piankos sainkin kadota Helsingin yöhön etsimään yösijan tarjonneita Sanna-tätiä ja Harria.
Löysin etsimäni, ja suunnattiin sit Café & Bar Baseen lopun Unshinen sekaan. Mulle tarjottiin jokunen annos alkoholia, mut en juuri onnistunut saamaan kovaa menoa jo hyvän aikaa ylläpitäneitä kanssaistujiani kiinni. Parhaani mukaan kuitenkin toimittelin juttuja kuten hyviin tapoihin kuuluu, ja hauskaakin tais olla. Sit yöjunalla base camp Rekolaan. Mulle oli varattu saunallinen yksityislukaali ulkorakennuksesta, jonne ryömin mittavan paahtiksen mätön päätteeksi tutimaan.
Hekottelin itsekseni lauantaina, kun juuri oli Tommin ja Jaakon kans puhetta turhauttavista YouTube-jatkoista (se kun kaikki haluaa näyttää juuri sen ihan helvetin mahtavan videon joka ei loppuviimein uppoa kehenkään muuhun...) ja päädyinkin puolivahingossa viettämään Sannan ja Harrin kanssa grillaamisen jälkeen YouTube-etkoja. Käytiin läpi Pablo Francisco, Jim Carrey, Roudasta Rospuuttoon ja Musacornerin parhaat pätkät, päällimmäisenä tottakai Äetsän pojat Jussi Pattitussi ja Kikka Korea. Onni oli yhtenevä huumorintaju ja pätkät olivat kuitenkin viihdyttäviä. Huvittavaa oli myös edellisen päivän humalatilojemme eriävien tasojen aikaansaama tilanne, kun viidennen toistamiseen kuuntelemani jutun kohdalla katsoin parhaaksi piruilla toistosta hienovaraisesti, minkä seurauksena laitettiin tyynesti Jethro Tull soimaan ja juotiin hiljaa. Ja lähes tanssittiin pöydillä. Lähes.
Vääjäämättä progeilakointia seurannut kahden kilometrin kävelyretki Korsoon oli lupaavan aurinkoinen ja fiilis mitä parhain. Ei mitään odotuksia festarin suhteen, ei voi käydä muuta kuin hyvin! Seurattiin puolikas Amorphis pääportin liepeiltä viimeiset kaljat tuhoten, ja vaikkei show'sta ehkä mitään järin kokonaisvaltaista kuvaa saanutkaan, näytti meno ainakin sen vähän perusteella varsin toimivalta. Viimein näin tuonkin bändin ihka elävänä, eikä ees haittaa että se näkeminen tapahtui noinkin kaukaa. Amorphiksen jälkeen tiemme erkanivat, ja etsittyäni hyvän raon Rocklavan ihmisselkämerestä jäin seuraamaan suorastaan räävittömällä intensiteetillä lätkytellyttä Tiger Armya. Ihan huippu! Todellaki, rakkautta psychobillylle ja kontrabassolle. Loistava aloitus ankkailulle.
Sit piti etsiä Teemu ja Joonas, jotka pitkän kaavan risteilyn ja hukkailun jälkeen toden totta löytyivät lopulta Korsolavan ja Kentin ääreltä. (Kent oli ihan mahdottoman tylsä.) Käytiin hyödyntämässä Teemun Koskenkorva-merkkistä piilopulloa tosi salamyhkäisesti The Hivesin huhuillessa jostain metsän takaa, ja tämän rohkaisun tuoman puhdin avulla kampeuduttiin Von Hertzen Brothersia odottavan yleisön sekaan. Näinhän mä kyseisen bändin Provinssissakin, mutta hyvin kaukaa ja hyvin hyvin humalassa; revanssi oli siis todellakin paikallaan. Ja hyvinhän noi veti, tasanen esitys ja jee jee oli meininkii. Seuraava nimi oli HIM, jonka näin nyt vähän tahtomattani ekaa kertaa. Palloilin siinä Korsolavan läheisyydessä ympäriinsä yksinäni, katselin benji-hyppääjiä ja hain mansikkapehmiksen, joka ehkä vähän lievitti olotilaani. Joku juuri kuohuista noussut Iku-Turso yritti houkutella mua katsomaan bändiä lähempää, ja kieltäydyin ehdotuksesta kohteliaasti.
Keräännyttiin Joonaksen, Teemun ja Teemun mukaansa keräämien kavereiden (ainakin siihen tuli Perttu, muiden henkilöllisyyksistä mulla ei jäänyt mitään pysyvää muistikuvaa) kanssa kaljatelttaan, josta ohjelman loputtua suunnattiin baariaikeinemme HIM-yleisön vanassa Joonasta lukuunottamatta tuskastumaan Vantaalta poispääsyn vähemmän yllättävään vaikeuteen. Minkä kulkuneuvon sitä oiskaan valinnut, joka paikkaan oli poikkeuksetta ihan käsittämätön ryysis. Ihme kyllä päästiin viimein silleiksi Rautatientorille suuntaavaan bussiin, ja en oo ehkä koskaan toivonut yhtä kovasti olleeni ees jonkinasteisessa humalassa! Muu porukka katos johonkin bussin syövereihin, mä tuijotin sateisia maisemia Teemun kuolatessa epämääräisissä asennoissa ja epäilemättä aivan muissa maailmoissa vieressä. En koskaan päässyt baariin siinä aiotussa porukassa, kun Teemu hyppäsi yhtäkkiä aivan virkeänä ulos ilmeisesti Kalliossa ja käveli hyvinkin määrätietoisesti ottamaan tukea lähimmästä puusta. Vettä satoi ja oli ankean syksyistä, mut mulla oli ihan mahdottoman hauskaa sitä itsensä keräämistä seuratessa. Mentiin johonkin baariin jonka nimen jo unohdin, toimiteltiin juttuja ja kommunikaation taso pysytteli todella häkellyttävästi ihan normaalin rajoissa siihen promille-eroon nähden. Soitettiin Karo käymään kun naapurissa asui, ja toimiteltiin lisää juttuja aikaista herätystä harmittelevalle tytölle aina kello kahden valomerkkiin. Reteesti taksilla Teemulle toimittelemaan vielä uusia juttuja tietokonepeleistä ja lupalapuista. En rikkonut vessanpönttöä tällä kertaa.
Sunnuntaiaamuna tuli ihan mahdottoman terve olo sitä Teemun tokenemista seuratessa. Kävi siinä mielessä et vois noin muutenkin vähentää juomista, sillä se krapulan uupuminen yhdistettynä negatiiviseen morkkikseen ja edelleen voimissaan olevaan lompakkoon oli ihan uskomattoman hieno kokemus. Teemu ja Joonas sopi kolmeksi treffit Kamelotin merkeissä, itse suunnistin Rekolaan juuri parahiksi grilliherkkujen ääreen. Nälkä oli käsittämätön ja sit piti ahmia itsensä ihan tukkoon. Pääsin kolossaalisen mahani kanssa kuitenkin jälleen pääportin ulkopuolella kuikuilun (Ismo lauleli) jälkeen alueelle päämääränä Santun hehkuttama Volbeat. Bändi toimi oikein loisteliaasti etenkin siihen nähden, että mun tietämys rajoittui yhteen surkeella äänenlaadulla kuunneltuun biisiin ja livekuntoon kohdistuneisiin kehuihin. Eivätpä mitään aiheettomia kehuja olleet, omintakeinen tyyli puri kyllä ja bändi osasi ottaa yleisönsä. Törmäsin tungoksessa poikiin, ja sit piti mennä valittelemaan surkeutta sateeseen. Ostin hirveät aurinkolasit ja tuli edes vähän kesäisempi olo. Kiusattiin vähän korviamme Lauri Tähkän ja Elonkerjuun keikalla, ja onneksi Soilwork pelasti varsin pian. Bändin viimevuotinen Ilosaaren veto oli mun mielestä tosi vaisu, mut tällä kertaa meininki oli vallan mainio sateesta ja aavistuksen ärsyttävistä jenkkityylin mahtipontisista huudatuksista huolimatta.
Ja ysiltä! Opeth!
Sää ei kyl ikinä tuntunut niin karmealta, kylmä oli ku helvetis ja taivaalta tihutti jäätävää oloa. Onneksi pääsi pakkautumaan yleisön sekaan saamaan edes aavistus lämpöä ihmismassasta. Sääli vaan että yleisöä oli lopulta niin käsittämättömän vähän kun Opeth sit lopulta aloitti. Demon Of The Fall avasi setin ja olin onnellinen. Taputin biisien välissä vimmatusti hypotermiaoireineni ja hymähtelin Åkerfeldtin kummallisille höpinöille. Hämmästelin vähän sitä että ihan oikeasti ymmärsin ruotsia, kun ois luullut että mulla ois mennyt puolen yleisön tavoin suurin osa ohi. Tosin eipä se mitään kovin monimutkaista tainnut toimittaakaan. Myös Opeth jätti siellä viime vuoden Ilosaaressa vakuuttamatta, mut oli Soilworkin tavoin nyt oikeinkin toimiva.
Mun ei oo ehkä koskaan ollut niin kylmä kuin festarialueelta poistuessa. Kohmeisiin jalkoihin sattui joka askeleella, kirosin ehkä! Onneksi sulivat junassa. Tosiaan viel Teemulle karkottamaan arkisia ajatuksia leffalla Happiness, joka kyllä kukisti nopeasti ensin Teemun kuselle ja maata, ja pian mäkin olin pakotettu luovuttamaan sen käsittämättömän väsymyksen edessä. Nujerruin ehkä vielä vähän lisää tos aamulla kellojen huutaessa kuuden jälkeen, kun piti tosiaan kampeutua kuolaamaan/kuolemaan puoli kasin junaan. Ei hesus et voikin ihmistä väsyttää näin! Tää on ihan kosmista.
Sen pituinen se, olipa rock ja hyvä kokemus. Tuli niin pirusti tekstiä etten kyl millään muotoa jaksa ees oikolukea, et sori ny. JA HEI, MÄ EN HALUU MENNÄ TÖIHIN! :-)
| 010808 |
perjantai 14:50 |
Shpongle - Shpongle Falls |
Heräsin aikaisin, pakkasin ajoissa enkä edes pähkäillyt vaatteiden takia, mutta silti myöhästyin junasta. Riensin puolijuoksua asemalle vain nähdäkseni InterCityn lipuvan iloisesti kohti Helsinkiä. Oisin voinut syödä jokaiselta vastaantulijalta pään, kiukutti niin sairaasti! Sit hain Mäkistä salaatin ja puhisin tädille turhautunutta oloani. Sain töistä puhelinsoiton, selvitin asiani ja mieli oli taas sees. Se on vaan juna. Meneehän niitä.
Vois ehkä soitella ihmisille josko joku lähtisi istuksimaan terassille siihen asti että mun lähtö koittaa. Ehdin jo asennoitua matkustamiseen niin, että nyt vaan menottaa. Vaan miksei Ankkarock kiinnosta?
| 010808 |
perjantai 05:40 |
Oceansize - Voorhees |
SE ON KOHTA KUUSI.
| 010808 |
perjantai 02:34 |
The Cure - Disintegration |
Tuolla ukkosti! Ihan säikähdin välkkyvää taivasta kun kaarsin töistä tullessani kuusseiskalle, ja hain sit kotoa kameran ja lähdin yksityisretkelle joenvarteen. Kävin nauttimassa sateesta ja pimeydestä, metsästin jokusen salaman ja hyrisin yössä. Ukkonen lipui ohi ja sit mä vaan seisoin lätäkössä ja kuuntelin hiljaisuutta. Hetken tunsin itseni hulluksi. Ja kuuntelin lisää.
Runollista kerrassaan.
Tää viikko on mennyt ihan tajuttomalla vauhdilla ohi. Huomenna on jo perjantai ja pitää lähteä Ankkarockiin, joka ei kyllä todenpuhuen huvittais lainkaan mut muuttunee ainakin toivon mukaan vielä riemuksi. Musta tuntuu kuin mun päiviin ei ois sisältynyt mitään muuta kuin töitä, vaikka oikeastaan oon tehnyt vaikka mitä ja hitto, loppuviimein tähän viikkoon on mahtunut taatusti puolet enemmän kuin tavallisesti. Oon nähnyt Susannaa, oon juonut viinaa, oon syönyt hyttysten seassa, oon viimein tajunnut et hei on oikeesti ihan pirun siistiä olla vapaa seurusteluaiheisista ikävyyksistä. Sain jopa häkellyttävästi aikaan tehdä jotain ennen töitä, kun kävin Teemun kanssa terassilla keskiviikkoisen autonnoutoruljanssin päätteeksi. Mistähän tää nyt tuli. Nälkäkin on ja kaikkee.
Ehkä se on se kun mun unirytmi on ihan päin helvettiä. Yllättävän hyvin mä oon onnistunut pitämään itseni ruodussa tämän kesän kun repsahdus tapahtui vasta nyt. Tympii jo valmiiksi tulevan viikonlopun vääjäämättömät univelat. Nukkuminen on ihan yliarvostettua! Miksei sitä voisi skipata kesäisin? Lämpimät kesäyöt on niin aavemaisen hienoja ettei niitä malttaisi uinua.
Niin se keskiviikko! Olin ihan supernopee töissä ja pääsin kotimatkalle jo puoli kasilta. Vellulla oli pienimuotoiset läksiäiset kun on lähdössä Los Angelesiin työharjoitteluun viikon päästä, mut olin niin rätti että soitin vaan Susannalle että tehtäiskö jotain kivaa ja pientä. Turistiin mukavia ja semmosta. Käytiin vielä istumassa Kyrkkärillä ruokakeskeisesti, kun nälkä kalvoi niin että mun oli ihan pakko hakea Mäkistä ihan jumalaisen hyväksi osoittautunut fiestasalaatti. Lihoin vähän ja olin tyytyväinen.
Susannan lähdettyä kotiin tunsin omantunnon pistoksen ja oli pakko ainakin soittaa juhlijoille meiningintiedustelu mielessäin. Istuivat Peksin kanssa Karaokebaarissa kaksin, ja tästähän tuli tottakai niin syyllinen olo että lopulta löysin itseni etsimästä humalaa Wartista Vellun, Peksin ja Pojan kanssa. Päädyttiin muistelemaan Puolaa ja sitä kosmista kännäystä, ja sain osakseni pilkkaa aavistuksen kyseenalaisen tasapainoni tiimoilta. Vellulla on kuulemma joku Empuksi nimetty figuuri, mokoman suorilta jaloilta naamalleen kaatumisella kun on ilmeisiä yhteneväisyyksiä allekirjoittaneen aikaansaannoksiin. Piruilivat myös mun humalassa esiintulevasta halusta ahtautua pieniin kaappeihin – oon nykyään sit Kaappimörkö. Joo. Wartti jäi taa. Karmassa oli rähinäkännisiä ja yritin olla antamatta riidanaihetta. Tuli liian hiljaista ja lähettiin pois. Sit mä taisin vähän öh, hämääntyä.
Ja tää päivä on ollut ehkä kesän tuskallisin krapulapäivä! Varsinaista oloa mulla ei oo ollut, mut tietynlainen vetämättömyys on kyllä ollut oikein läsnä. Käytiin herättyämme pizzalla Vellun ja Pojan kanssa, ja moinen mättö kyllä vaan lopulta pahensi tätä itseaiheutettua tilaa. Seurasi jumitusta ja kotiin vaappumista. Kävin äitin kanssa moikkaamassa sukulaisia mummolassa. Sit tuli hätä illan hupenevista tunneista ja ihan mahdoton ikävä kavereita, ja niinpä karkasin Jussin, Jarkon, Teemun ja Tommin seuraan Murskalle. Kahlasin, nakkelin kiviä, karkotin krapulaa ja koitin olla ajattelematta vielä edessä olevaa töihinlähtöä. Hyi! Mentiin vielä istumaan Palaverin terassille Jarkon, Jussin ja Villen kanssa. Ahdistuin töistä vähän lisää ja nurisin parhaani mukaan. Kotiinlähdön koitettua Ville (ei meidän Ville vaan Ville L!) moikkasi mua nyt lyhyen ajan sisään ties kuinka monetta kertaa Minibaarin terassilta käsin ja musta alkaa tuntua että se asuu siellä.
No tosiaan, ne työt ja niiden välttely täs varmaan kamalinta on ollutkin. Onneksi ovat jo takana.
Masentaa, elokuu.